Kakkoskahvilantäti on ollut karkuteillä eteläkarjalaisessa kaupungissa ja tottakai on pitänyt vierailla kahviloissa. Eilen vierailin kahvilassa, jossa on paljon taidetta ja antiikkia esillä. Kakut olivat näyttäviä ja kahvilassa oli todella paljon ihmisiä. Asiakkaitten keski-ikä oli noin 65 v ja olemus tyylikäs ja huoliteltu. Jonotin omaa kakkupalastani ja kahvia. Siihen taakseni jonoon tuli kaksi puheliasta miestä, jotka eivät meinanneet malttaa odottaa vuoroaan. Siinä sitten toinen päätti ottaa palasen kuivakakkua ja toinen pähkäili, että mitähän söisi... otti kuitenkin palasen kuivakakkua. Kun minua palveleva ihminen ojensi minulle lautasella iiiiiison palan kakkua, jossa oli kaikki tärkeät asiat kohdillaan eli suklaakakkupohja, banaania, kermavaahtoa ja valkosuklaata vuoltuna päälle mieletön läjä, nämä kaksi veikkoa kääntyivät tuijottamaan kakkupalastani ja sanoivat yhteen ääneen: " Miksi me ei tilattu tuollaista?" Katsoin heihin ja sanoin: " Niin... Miksi?" Kahvilan väki puhkesi nauramaan ja miehet kysyivät minulta mikä on kakun nimi, että muistavat seuraavalla kerralla. Kerroin kakun nimen: "Lauran kakku". Kakkuidean oli kehitellyt kahvilan omistajan tytär, nimeltään Laura.

En tiedä, puuttuvatko kaupungistamme käytöstavat vai onko se yleinen suomalaisten ominaisuus. Hyvin usein päivä kahvilassa kuluu näin:

Asiakas tulee ovesta sisään ja kävelee leivosvitriinin eteen. Sanon:

- Hyvää päivää!

-Yks kahvi!

- Laitetaanko isompi vai pienempi?

- Täh???

- Laitetaanko isompi vai pienempi kahvi?

- No mikä ero niillä on???

Tämän jälkeen asiakas alkaa tuijottamaan vitriiniä ja mutisemaan jotakin sille, ei siis minulle. Kysyn saisiko olla kahvin kanssa jotakin muuta... Asiakas jatkaa puhelemista vitriinin kanssa katsomatta minuun päinkään.

Hyvin usein asiakkaaseen ei saa katsekontaktia. Katse harhailee jossakin seinillä tai melkein yhtä usein jossakin rintojeni kohdalla... harvinaisen usein myös naisilla.

Yritä tässä sitten palvella ja olla ystävällinen kun palvelua ja ystävällisyyttä ei näytetä edes odottavan

Suomessa juodaan maailman eniten kahvia per lärvi. Miksi ihmeessä sitten suomalaiset juovat pahaa ja hapokasta kahvia?

Tarinan mukaan kahvi saapui toden teolla Suomeen ja rahvaan piiriin sotien jälkeen. Kun mummojen ja mammojen kahvihammasta oli jo heidän itsensä tietämättä pakottanut aivan valtavasti, eivät he malttaneet paahtaa kahvia valmiiksi asti vaan jättivät pavut hyvin vaaleapaahtoisiksi. Tuolloin kun pavut paahdettiin kotona eikä ostettu valmiiksi paahdettua ja jauhettua ruskeaa jauhoa erivärisissä pusseissa.

Tuo puolipaahtoisen kahvin juominen on jäänyt suomalaisille tavaksi. Kun matkaamme muutamia satoja kilometrejä etelään, alkaa kahvin paahtokin tummentua, eikä se johdu suinkaan enemmästä auringosta. Italian ja Espanjan seutuvilla kahvin paahto onkin jo melkoisen tummaa--- ja laatu parempaa ja vatsaystävällisempää. Paahto kun poistaa pavusta ylimääräiset parkkihapot, parantaa makua ja vähentää kofeiinipitoisuutta. Eteläisessä Euroopassa kahvilla käyminen on seurustelumuoto, sosiaalinen tapa. Suomessa kahvilla käydään taltuttamassa kofeiinin puutetta.

Suomalainen kuitenkin vetää vieläkin kahvinsa mieluiten pari tuntia hautuneena ja tietysti ilman sokeria ja maitoa tai kermaa. Sitten näytetään hapanta naamaa, kun vatsaa pakottaa ja yöllä ei nukuta liian kofeiinin valvottamana. Kun sitten eteen laitetaan vastajauhetuista pavuista keitettyä kahvia, ei sitä osata juoda. Siitä kun puuttuu se hapon tuttu ja turvallinen maku.

Tässä eräänäkin päivänä kahvilassa kävi mies, joka tokaisi: "Tää kahvi on ihan hirveää, parempaa saa Venäjälläkin..." Menköön sitten Venäjälle kahville, jos siltä tuntuu . Mainittakoon tähän, että muutama vuosi sitten Maku-lehti nimesi kahvilamme kahvin viitostien parhaaksi ja suurin osa asiakkaistamme palaa kerta toisensa jälkeen juomaan "hyvää ja tuoretta kahvia"!

Jos jollakulla sattuu käteen "Helsinki Times", kannattaa lukea uusimman numeron artikkeli "Bean there-done that"

Tässä eräänä maanantaiaamuna kahvilaan tulla pölähti pariskunta, josta naispuolinen sanoi tarvitsevansa aamukahvin ja ison kupin. Herrahenkilö siinä hyöri ja pyöri ja sai viimein kysyttyä, että olisko teillä olutta. Noh, kun kerroin, että meillä ei vielä ollut olutoikeuksia, niin tähän mies tokaisi:

"Olisko sulla vaikka oma pullo takahuoneessa?"

 

Kahvilan täti editoi://

Niin, meillähän on aina kaiken varalle oma korjauspakki takahuoneessa jos vaikka tarvitsisi. Taitaa olla niin, että henkilökunnan uusin jäsen ei vielä asiaa tiedä... Mäyräkoiraa ei sitten saa tuoda, hygieniapassin omistajanahan tiedät, että koiria ei saa sisälle päästää.

Eräänä täysikuun yönä yksi kahvilan täti sai tarpeekseen. Se ei enää jaksanut yksin kuunnella kaikenmaailman valitusta ja kitisyä. Niinpä se hankki kaverin, toisen kahvilantädin, joka lupasi jakaa kaikki ilot ja surut.

Näin syntyi tämä salainen kahvilablogi. Sisältää räävitöntä kirjoittelua maailman tyhmimmistä asiakkaista ja maailman ihanimmista kahvilan tädeistä... paitsi niistä kahvilan tädeistä, jotka käy meillä asiakkaana